torstai 25. helmikuuta 2016

Muffinssi-kämmekkäät OHJE





MUFFINSSI-kämmekkäät



Tarvikkeet:

Novita Isoveli vajaa kerä

jämälankoja, Novita Nallen paksuisia

koristeluun nappeja tms.

sukkapuikot nro 4

virkkuukoukku nro 3



Luo Novita Isoveli-langasta 35 silmukkaa sukkapuikoille. Neulo kaksi kerrosta 3 o, 2 n ja aloita sen jälkeen valepalmikkoneule seuraavasti:

*1 silmukka nostetaan neulomatta, neulotaan kaksi oikein, vedetään nostettu silmukka neulottujen yli, 2 nurin. Seuraava kerros neulotaan  1 oikein, langankierto,1 oikein ja 2 nurin. Kaksi seuraavaa kerrosta neulotaan taas 3o,2n.*

Valepalmikoita muodostuu kolme kokonaista ja puolikas ennen sileän aloittamista.



Jatka sileällä 12 kerroksen verran ja tee sitten peukalonreikä seuraavasti: kun jäljellä on kerroksen viisi viimeistä silmukkaa, neulo ne erivärisellä langalla, tuo takaisin oikealle puikolle ja neulo uudestaan. Tee toiseen kämmekkääseen peukalonreikä peilikuvaksi. 


Neulo sileää 14 kerrosta ja aloita jälleen valepalmikkoneule: 3 o, 2n kahden kerroksen verran, sitten seuraavaksi kavennuskerros. Jatka neuletta, kunnes olet tehnyt toisen kavennuskerroksen. Päättele silmukat. 


Pura peukalonreikien merkkilangat ja ota puikoille kaikkiaan 14 silmukkaa – molemmista reunoista nostetaan kaksi silmukkaa. Neulo kolme kerrosta tai muu sopiva määrä ja päättele silmukat.


Muffinssi:


Yläosa virkataan erikseen, aluksi tehdään puoliympyrä: tee aloituslenkki ja virkkaa siihen 8 pylvästä. Käännä työ ja virkkaa jokaiseen pylvääseen kaksi pylvästä = 16 p. Käännä työ ja virkkaa joka toiseen 2 p ja joka toiseen 1 p.


Tee puoliympyrän suoraan sivuun piparkakkureuna näin: 


3 ketjusilmukkaa, 2 p, 1 pp (puolipylväs), (siirry eteenpäin) piilosilmukka

1pp, 3 p, 1 pp, (siirry eteenpäin) piilosilmukka

1pp, 3p, 1pp, (siirry eteenpäin) piilosilmukka

1pp, 3p, 1pp, (siirry eteenpäin) piilosilmukka

1pp, 3p. 


HUOM! Piparkakkureunaan tulee kaikkiaan viisi pylväsryhmää. Silmukat eivät mene yks yhteen, joten reuna pitää sumplia sopivaksi. Olen edennyt aina reunan seuraavaan kohtaan piilosilmukalla silmämääräisesti.

Alaosa: virkkaa 6 + 1 ketjusilmukkaa, virkkaa kuusi kiinteää silmukkaa ketjuun. Käännä työ ja virkkaa joka kerros niin, että vedä lanka koukulle kiinteän silmukan takareunasta. Pinnasta tulee näin kolmiulotteinen ja muistuttaa muffinssivuokaa. Virkkaa kaitale sopivan mittaiseksi.


Ompele muffinssin ala- ja yläosat huolellisesti kämmekkäisiin yhdessä napin/  muiden mahdollisten koristeiden kanssa. Päättele ja herkuttele! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi!